Olen työskennellyt rakennusalalla reilut parikymmentä vuotta. Nuorena naisena päästessäni pienen rakennusliikkeen rivitalotyömaalle, minut otettiin työmaalla lämpimästi ja innokkaasti vastaan. Pääsin kokeilemaan kaikkia mahdollisia työvaiheita ja noista kahden kesän työharjoittelujaksoista onkin jäänyt positiivinen muistojälki mieleeni. Pienellä rivitalotyömaalla tehtiin yhteistyötä.
Tekusta valmistuttuani rakennusinsinööriksi aloitin isommassa rakennusliikkeessä työnjohtotehtävissä ja tuolloin aloin huomata, että ei se rakentaminen ja työmaaelämä aina niin yhteistyössä sujunutkaan. Ihmetystä herätti se, että miksi oman yrityksen puolelta oltiin niin tiukkoja ja ehdottomia työmaalla ilmenneiden muutosten ja yllätysten (joita todellakin peruskorjauskohteista aina löytyi) suhteen. Kaikesta piti olla laskemassa heti kustannuksia ja muutoksista piti myös sopia kirjallisesti etukäteen. Tämä on tietenkin ihan hyvä tapa, mutta työllisti mielestäni tarpeettoman paljon. Mietin, että eikö asioita voisi hoitaa myös joustavammin ja helpommin yhteistyössä. Muistan tällaisesta toimivasta ja hyvästä yhteistyöstä erään korjauskohteen, jossa työmaan alkuvaiheessa valvojan kanssa yhdessä totesimme, ettei meillä kummallakaan ollut mitään mielenkiintoa tehdä ylimääräistä työtä laskemalla etukäteen tarkasti muutoskustannuksia, vaan sovimme pitävämme kumpikin omaa +/- listaa muutoksista ja säännöllisesti istuimme sitten alas, yleensä kahvikupin ja munkin äärellä, koska korjauskohteessa sattui toimimaan äärimmäisen hyvä kahvila, ja sovimme siihen mennessä havaittujen muutosten summasta.
Toisaalta noina työnjohtoaikoinani ihmettelin usein myös sitä, että miksi lähtökohtaisesti aina tilaaja ja urakoitsija tuntuivat olevan ns. eri puolilla pöytää. Mietin, että eikö kuitenkin molemmilla pitäisi olla sama yhteinen päämäärä, hyvä lopputulos. Räikeimpänä negatiivisena muistona tästä vastakkainasettelusta on mieleeni jäänyt eräs kohde, jonka työmaavalvojan toiminta tuntui ihmeelliseltä. Valvoja oli yhdellä käynnillään havainnut timpurien tekevän työvaihetta puutteellisella tavalla, mutta hän ei tästä kuitenkaan heti epäkohdan havaittuaan maininnut mitään, vaan odotti, että työvaihe saatiin valmiiksi (työvaihe kesti useita päiviä) ja sen valmistuttua puratti tämän ja ilmoitti vielä ikään kuin voitonriemuisesti huomanneensa epäkohdan jo päiviä aiemmin, mutta oli ajatellut, että ”oppiivatpahan tekemään huolellisemmin”. En ymmärtänyt tuota käytöstä ja ajatusmallia silloin, enkä ymmärrä kyllä edelleenkään.
Työnjohtovuosien jälkeen rakennuttajakonsulttina huomasin monissa kohteissa, että tuo hankkeen eri osapuolten vastakkainasettelu tuntuu vain kasvavan. Asiakirjoja ja pöytäkirjoja alettiin kirjoittamaan sellaisella mentaliteetilla, että niiden tulee päteä oikeudessa, jos sinne satutaan joutumaan (ja välillä jouduttiinkin). Totta kai on hyvä asia, että kaikki asiakirjat ja dokumentit ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, se on kaikkien etu. Mutta jälleen kerran ollaan mielestäni väärillä urilla, jos lähtökohta on se, että asioista riidellään, jopa oikeudessa asti.
Nyttemmin olen toiminut julkisen tilaajaorganisaation (Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin) palveluksessa seitsemän vuoden ajan. Näihin vuosiin on mahtunut monta erilaista hanketta. Osa on mennyt hyvässä yhteistyössä ja osa heikommassa. Mutta ilokseni olen huomannut kuluneiden vuosien aikana, että rakentamisen ilmapiiri on selkeästi muuttunut enemmän yhteistyön suuntaan.
Toimin tällä hetkellä projekti-insinöörinä allianssihankkeessa KYS Uusi Sydän 2025. Aloitin projektissa vuoden 2017 alussa, jolloin projektin suunnittelutyötä oltiin käynnistämässä. Tuolloin mietittiin hankemuotoa, joka sopisi näin pitkäkestoiseen sekä monivaiheiseen projektiin, jonka rakennuspaikka on vielä äärimmäisen haastava aivan toimivan sairaalan keskellä. Lähdimme mukaan IPT2-hankkeeseen, josta saimme erittäin hyvää oppia yhteistoiminnallisista hankemuodoista. Päädyimme hankkimaan suunnittelijat allianssimallilla, vaikka allianssi tuolloin oli meille tilaajana vieras, eikä täällä Savon alueellakaan ollut käynnissä yhtään allianssia.
Melkoista opetteluahan se työpajatyöskentely ja Big Room toiminta allianssin alkuvaiheessa oli. Työpajapäiviä pidimme kaksi päivää viikossa ja kyllähän sitä toisen päivän päätteeksi tällainen pohjimmiltaan erakkoluontoinen introvertti oli aivan puhki ja poikki. Kuitenkin koin heti alusta lähtien työpajatyöskentelyn mielekkääksi tavaksi toimia. Siinä yhdessä asioita pohtien ja tehden yhteistyö alkoi heti muodostua tiiviimmäksi ja paremmaksi kuin perinteisissä hankemuodoissa.
Pian suunnittelutyön käynnistymisen jälkeen laajensimme allianssia myös toteuttajaosapuolilla ja nyt olemmekin saaneet projektin ensimmäisen vaiheen valmiiksi ja ensimmäiset tyytyväiset käyttäjät ovat toimineet uusissa tiloissa jo useamman kuukauden ajan.
Allianssimallin sisäistäminen ja totuttua tiiviimpi yhteistyö vaativat kaikilta osapuolilta opettelua ja uuden toimintatavan omaksumista. Opitusta ja totutusta vastakkainasettelusta ja oman edun tavoittelusta voi olla yllättävän vaikea oppia pois. Allianssin kantava ajatus on, että allianssissa kaikki voittavat tai kaikki häviävät, yhdessä.
Ensimmäisen vaiheen työmaa-aika näytti sen, että kyllä yhteistyöllä on paremmat mahdollisuudet onnistua, kuin riitelyllä tai eripuralla. Osoituksina tästä yhteistyöllä onnistumisesta toimivat työmaan saamat tunnustukset: Yhteistyöllä onnistut rakennushanke Itä-Suomen antama kunniamaininta keväällä 2019 sekä vuoden lopussa saatu huikea voitto, Rakennuslehden Vuoden työmaa 2019! Ja onhan hyvä lopputuloskin mielestäni hyvän yhteistyön tulos. Ensimmäinen vaihe valmistui aikataulussa ja sovitussa budjetissa, työmaan työturvallisuus oli erinomaisella tasolla koko työmaan ajan ja mikä parasta, käyttäjät ovat tyytyväisiä uusiin tiloihinsa.
Hyvästä yhteistyöstä kertoo myös työmaan hyvä yhteishenki. Työmaalla käydessä hyvän ilmapiirin pystyy aistimaan ja näkemään. Työmaalla ilmapiiri on rento ja positiivinen, vaikka töitä tehdäänkin täysillä ja sairaalatoiminta ympärillä aiheuttaa haasteita työmaan toimintaan. Venymistä ja joustamista vaaditaan sairaalan keskelle rakennettaessa puolin ja toisin, yksi esimerkki toimivasta yhteistyöstä tämäkin.
En väitä, että allianssi olisi vastaus kaikkiin rakentamisen ongelmakohtiin, eikä allianssi mielestäni sovi edes kaikkiin hankkeisiin sellaisenaan. Mutta sen väitän, että yhteistyöllä onnistutaan ja yhteistyössä on voimaa.
Jatketaan yhdessä kohti lämmintä kesää!
Titta Haatainen
Projekti-insinööri
KYS Uusi Sydän 2025 – projekti
Kuva: Ville Sirviö, Toukokuu 2020
Kirjoittaja toimii projekti-insinöörinä Kuopion yliopistollisen sairaalan Uusi Sydän 2025 -projektissa ja kuuluu IPT3-hankkeen ohjausryhmään. KYS Uusi Sydän 2025 -projektissa peruskorjataan KYSin Pääsairaalaa ja rakennetaan uusi kymmenkerroksinen sairaalaosa vaiheittain vuosien 2018–2025 aikana.